_the Observers

Kuvitelkaas, ens tiistaina tulee neljä viikkoa siitä ku tulin tänne! Aika on menny ihan hujauksessa, varsinki kuluva viikko, ja huomenna on jo sunnuntai! Tuntuu siltä että ku herää ni kohta on jo pistämässä nukkumaan.
TARVIIN LISÄTUNTEJA AINAKI KAKS JOKAISELLE PÄIVÄLLE!

Täällä on niin paljon ihmisiä joitten kans olla, ja joitaki ei kerkeä nähä ku kerran viikossa.. Läheisimmiks mulle on tullu ihmiset jotka asuu samassa osotteessa ku minäki (kiitos muuten kirjeistä joita on tullu jo kaks!) eikä vaan pelkästään sen takia ku nään niitä luonnollisesti eniten vaan myös siks että niitten kans on helppo olla.
Lisäks on niin mahtavaa ku täällä on ihmisiä joka puolelta maailmaa ja yleisesti ottaen mitä etelämpää, sitä luonnollisempaa toisen ihmisen koskettaminen on. Nyt pitää tällasen 80km napapiiriltä -tytön haistattaa pitkät suomalaiselle perinteiselle mukavuusvälimatkalle ja antaa poskisuukot tsiljoona kertaa joka päivä ja tottua siihen että joku hengittää niskaan. Mullehan tuo passaa mainiosti, tykkään ihmisistä ja rakastan poskipusuja ja tykkään hiplailla toisten tukkaa (Peru-Kenjillä on maailman mahtavin paksu tukka!) ja on kiva ku ihmiset kävelee käsikynkässä ihan vaan siitä syystä ku se sattuu olemaan mukavaa.
Tänään päivällä kierreltiin kaupunkia ja puistoa ottaen kuvia Veronian EVS-blogiin (lukekaa, se kertoo meistä krakovalaisista: http://www.europejskiwolontariusz.blog.pl/) ja käytiin kirjakaupassa, kahvilassa espressolla, silitettiin koiraa ratikassa, meitsi sai hartiahierontaa puistossa, kateltiin ku linnut lensi aurassa etelään, heiteltiin palloja ja paistateltiin päivää, mentiin Tescoon raitiovaunulla numero 18 ja tehtiin yhdessä illallista.
Ystävistä puhuttaessa en voi olla mainitsematta Kubaa. Meillä klikkaa tosi hyvin yhteen ja asia mistä oon iloinnu nyt monta päivää on se että meistä on tullu oikeastikki ystävät vaikka ollaan tunnettu toisemme vasta... no hitto, viikon verran. Maanantaina meillä oli eka puolan oppitunti, ei kylläkään ratikassa, vaan maailman katolla, dach na swiatowy. Mentiin Vistulan rantaan, kiikuttiin korkean muurin päälle oppikirjojen ja kaljojen kans (paikan sääntö nr. 1, pakko juua kalja) ja hämärässä käytiin läpi aakkoset, ja taivuteltiin verbejä: ja lubie, ty libisz, on lubi, my lubimy, wy lubicie, oni lubia. Oltiin katolla joku reilu kaks tuntia, ja saldoks jäi kuitenki vaan neljä verbin taivutusta, tais mennä muuhun höpötykseen koko aika. Käytiin myös viikolla kiipeilemässä ja eilen vähän juhulimassa.
Eiliseks tosiaan ex-vapaaehtoinen Marco oli järjestäny meille uusille ja EVS-ystäville konsertin ja hengailuillan baariin. Katottiin videota viimevuodelta, oli valokuvanäyttely ja sit musisointia, pöydissä oli naposteltavaa. Sitten päädyttiin lopulta Piekny Pies -nimiseen baariin ja omg, törkeenä sakkia, lämpö- ja ilmankosteuslukemat oli jotain Brasilian syvimmän sademetsän luokkaa (ja meitsillä pitkähihanen jes jes) ja outoa saksalais-espanjalaisvaikutteista jytämusaa. Siinä sit sambailtiin menemään pitkälle yöhön asti ja lopulta farkut läpimärkänä hiestä käveltiin kotia. Nyt on kurkku kipeä mut en tuu kipeäks ku en aio enkä halua.

Huomenaamulla meen kirppumarkkinoille Anjan kans. Tartten myös uudet kengät ennen ku pohjat tipahtaa irti. Haluan pyörän.

Krakovalle on helppo menettää päänsä (oon jo) ja sydämen menettäminenkään ei oo kovin vaikeaa, tää kapunki pitää niin tiukassa otteessa eikä oo hellittäny kertaakaan kuukauden aikana. Mun koti on maailman kaunein paikka.

Täällä ei voi ikinä olla yksinäinen, Krakova on aina ystävällinen ja lohduttava, kaupunki jossa kukaan ei tartte parisuhteita.


Kuulette taatusti pian taas meitsistä!
MISS U ALL :-----)

xoxo
-S